Yhdistys

Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistys ry (HSPY) on perustettu vuonna 1934. Yhdistys on vuokrannut siirtolapuutarha-alueen Helsingin kaupungilta 30 vuodeksi 1997 – 2026, jonka lopussa alueen vuokrasopimus uusitaan. Alueella on 182 palstaa, huoltorakennus ja Riihi.

Siirtolapuutarhan hallinnollisista asioista vastaa yhdistyksen hallitus, jonka tehtävänä on hoitaa vuokralaisten asioita, pyörittää alueen toimintaa ja pitää huolta, että toiminta siirtolapuutarhassa noudattaa Helsingin kaupungin sääntöjä ja ohjeita. 

Mökin ostosta kiinnostuneiden on hyvä tutustua etukäteen mökkikaupan ohjeistukseen, yhdistyksen sääntöihin sekä Herttoniemen siirtolapuutarhan rakennusohjeeseen. Mökkien myynti- ja ostoilmoituksia voi jättää alueen ilmoitustauluille tai kotisivujen keskusteluryhmään.